JARMAKE.COM – Ole kuin kotonasi
  
  

© Jari Mäkeläinen | http://www.jarmake.com/

Kivet: 3 perspektiiviä

  Mikä sekopää, ajatteli tohtori Mårtensson. Tästä pitäisi sitten saada tieteellistä tutkimusta aikaiseksi, mikä vitsi. Mies puhuu 300 sivun edestä teoriaansa kivien synnystä, anna mun kaikki kestää.
Mårtensson käveli tutkijanhuoneessaan ympyrää kuin Roope Ankka ja manasi esimiestään, historian dosentti Lehikoista. Tuntui, että Lehikoinen ajoi näinä päivinä neljän renkaan sijasta kolmipyöräisellä, niin kummia tutkimusaikeita Lehikoinen oli viimeaikoina esittänyt. Onneksi tiedekunnan rehtori oli onnistunut torppaamaan älyttömimmät ehdotukset, mutta tämä oli päässyt jotenkin seulan läpi.
Kumma kiviLehikoisen mielestä Konstantinin kirjassa olisi selvä kansallissodan partaalle sijoittuva pasifistinen hätähuuto. Joopa joo, lähinnä jyskytys psykiatrisen sairaalan ovelle se kirja on, ei mitään muuta, tuhahti Mårtensson itselleen. Olihan kirja kaiken lisäksi kirjoitettu vuosia ennen kansallissotaa. Istuessaan pöytänsä ääreen Mårtensson alkoi kiillottaa kenkiään ja hajamielisesti kohautti olkapäitään. Mikäs siinä jos palkka juoksee.

Kyllä tästä pitää kirja kirjoittaa, Konstantin pohti vasaroidessaan naapuritalon Hilman kenkiä. Konstantin muisteli mitä kippari-Aarno oli kertonut. Kuulemma Euroopassa, etenkin Lontoossa ja koko Saksanmaalla oli kirkko ja luonnontieteilijät olleet tukkanuottasilla siitä, että loiko Jumala ihmiset vai olemmeko sittenkin apinoista. Idea kirjan kirjoittamisesta olo Konstantinille lopullisesti virinnyt kun viime viikolla hän oli löytänyt erikoisen näköisen kiven kengästään ollessaan kävelyllä laivarannassa. Liekö tullut jonkin paatin mukana valtameren yli.
Konstantin oli siitä lähtien ruvennut haaveilemaan pääsevänsä Lontoon hienostopiireihin kristallikruunujen alle. Kippari-Aarnon puksulla hän sinne matkustaisi, vaatisi päästä Lontoon yliopiston johtajan puheille, hattunsa toisessa kourassaan ja kirjansa toisessa. Voisihan hän viedä nikkaroimansa kengät vielä tuliaisiksi, jos vain tietäisi oikean koon.
On siinä varmasti Lontoon herroilla ilmeet kun Kivien Synnyn käteen ojentaisi. Olihan Konstantin tutkinut Raamattua ja katsonut kuinka pelto kasvaa. Kuinka muka voisi olla kivien kohdalla toisin? Laavasta hän oli myöskin kuullut Kippari-Aarnolta, Alaskassa oli tuli tulinen vuori syössyt kiveä ja laavaa sisuksistaan viime vuonna. Purkauksen jälkeen Kippari-Aarnon kertoman mukaan oli ollut kiviä röykkiöittäin siellä täällä. Kiillottaessaan Hilman kirkkokenkiä kiiltäviksi, Konstantinin mielen täytti selvä päämäärä: Entinen Lapuan suutari, tuleva Lontoon Kreivi Konstantin.

Mitäs nyt, tässäkö sitten nökötetään maailman tappiin asti? Varmaankin. Onneksi on kavereita tuossa vieressä. Hiljaisia ovat. Toisaalta niin olen minäkin. Suu auttaisi kummasti puhumisessa. Mitä hittoa nyt? Rupeaako tuo graniitinpala lähentelemään? Menetkös siitä hyväkäs! Minä muodostan vuoria vain arvolleni sopivasti marmorikivien kanssa.
AI! Kuka julkeaa potkia minua …no …minua ylipäätään. Tuollainen iso kaksijalkainen, helppoahan se on, jos on noin iso, toisia talloa. Hyppäänpä sen kenkään sisälle, siitäs sait! No nyt se istuu mun kaverin, Möhkäleen, päälle ja nostaa mut ylös kengästään ja tuijottaa mua. Etkö ole ennen kiveä nähnyt? Nyt se pistää minut taskuunsa. Hei, jännää, tästähän voi tulla seikkailu!


jari jarmake (piste) com
  

Olen Twitterissä Valid XHTML 1.0 Transitional  Valid CSS!