JARMAKE.COM – Ole kuin kotonasi
  
  

© Jari Mäkeläinen | http://www.jarmake.com/

Matkalippu

Kuva matkahaaveesta  Katsoin vielä kerran tyhjää asuntoa, sammutin valot ja painoin oven perässäni kiinni. Kiirehdin portaat alas kadulle, jossa taksi jo odotti minua. Istuin kuljettajan viereen etupenkille ja ilmoitin määränpääni:
– Laivaterminaaliin.
– Ei matkatavaraa vaikka laivalle menossa? Merkillistä.
– Sitä se elämä on.
– Vai niin, taksikuski vastasi hajamielisesti ja pisti radion päälle.

  Ajoimme loppumatkan hiljaisuudessa, radion soittaessa hissimusiikkia taustalla. Matkan aikana vaivuin niihin ajatuksiin, joihin olin vajonnut niin monta kertaa viimeaikoina. Koetin mielessäni oikeuttaa itseni lähtemään, jättämään kaiken. Halusin aloittaa puhtaalta pöydältä - meren toisella puolen. Laivaterminaali oli täynnä ihmisiä. Tuntui hyvältä olla yksi muiden joukossa, lähes kasvottomana.

  Viime vuosina minut oli vallannut merkillinen tunne. Välistä nimittäin tuntui siltä, että olin vaikuttanut liian monen ihmisen elämään, olin jättänyt oman merkkini eri asioihin, ihmisiin ja tapahtumiin. Tuntui, että olin elänyt elämääni kuin huolimaton murtomies elämän rikospaikalla - jälkiäni oli joka puolella.
  Olin kuitenkin vain tavallinen ihminen muiden joukossa, elin normaalia elämää, päivät pyörivät pääosin työn äärellä. Jotenkin vain mieleeni tuli yhä uudestaan ja uudestaan ajatus siitä, että lähtemällä pois lopullisesti aika pikku hiljaa pyyhkisi jälkeni pois. Sitten kun aloittaisin uuden elämäni, olisin huomattavasti tarkempi siitä, että en jättäisi jälkiä kenenkään elämään - tai ylipäätään mihinkään.

Liityin matkaselvityksen jonon hännille. Edessäni oli parikymmentä ihmistä, yksinäisistä matkailijoista lapsiperheisiin ja kaveriporukoihin. Muista poiketen minulla ei ollut mukanani edes selkäreppua. Odottaessani vuoroani katselin odotushallin lasiseinän takana aaltojen tahdissa keinuvaa laivan kylkeä. Tuijottaessani risteilijän massiivista valkoisena hohtavaa pintaa, aloin tajuamaan jotakin syvällisempää, jota en osannut heti pukea sanoiksi. Ennen kuin huomasinkaan, oli tullut minun vuoroni.

– Hyvää päivää, saanko matkalippunne?
– Teillä ... ei taida olla risteilyjä Espanjaan?
– Mi..? Ei tietenkään, me liikennöimme vain Ruotsiin ja Tallinnaan. Saisinko lippunne, olkaa hyvä.
– Tuossa, mutta mitätöikää se.
– Anteeksi?
– No niin niin, mitätöikää se, pitäkää itse tai antakaa se jollekulle muulle. Minä en sitä kuitenkaan käytä.

  Asiakaspalvelija koetti vielä sanoa jotakin perääni kun suuntasin ripeillä askelilla kohti puhelinkoppia. Lyhyen puhelun jälkeen suuntasin puolijuoksua taksitolpalle. Minut terminaalille tuonut taksi oli vielä paikalla. Rojahdettuani kiireellä auton penkille kuski hätkähti hieman tunnistaessaan minut.

– Ei sitten lähdettykään risteilylle. Mihis nyt?
– Lentokentälle, ulkomaan terminaaliin. Ja saa painaa sitä kaasua reilummanpuoleisesti, Malagan koneen portti sulkeutuu 45 minuutin kuluttua.
– Hyvin ehditään. Viisas päätös muuten; minäkin olisin valinnut Espanjan Ruotsin sijaan.
– Rikas lähtee aina tyylillä, heitin takaisin.
– Niin sitä pitää, taksikuski naurahti.

  Tajusin jättäneeni taksikuskiin jo jälkeni. Mutta en välittänyt sillä tiesin, että lottovoittoni suomalla varallisuudella voisin elää loppuelämäni Malagassa juuri niin kasvottomana kuin haluaisin.


jari jarmake (piste) com
  

Olen Twitterissä Valid XHTML 1.0 Transitional  Valid CSS!