JARMAKE.COM – Ole kuin kotonasi
  
  

Läpileikkaus

Tämä osio pitää sisällään lyhyen katsauksen siihen mitä ennnen näitä kotisivuja on ollut. Ensimmäiset kotisivuni tein webbiin joskus vuoden 1997 tietämillä. Ikävä kyllä vaikuttaa siltä, että kaikki ennen vuotta 2000 tehty on kadonnut lopullisesti. Tosin ensimmäiset kotisivuni lopetin vasta vuonna 2001, joten jotain niistäkin on jäljellä.
Sen jälkeen olen tehnyt kaksi muuta kotisivustoa, joista toinen oli portfolio ja toinen perinteisempi kotisivu. Oli minulla kolmaskin sivuprojekti, mutta joutui jäihin hyvin nopeasti pitäessäni sitä itsekin aika turhana. Sivusto on sittemmin kadonnut webistä palveluntarjoajan lopetettua tarjoamasta ilmaista webtilaa. Ko. sivustoa en esittele tässä osiossa.

Esimerkkisivut on säilytetty aika pitkälti html -koodiltaan alkuperäisinä. Sivuille on lisätty navigaatiopalikka ja metatietoja on muutettu. Sen lisäksi sisäiset linkit eivät toimi (eikä osa ulkoisistakaan) ja sivuilta on poisteltu laskurikoodeja yms. roskaa. Eli jos linkit eivät vie minnekään tai antavat virhettä, älkää ihmetelkö. Huomaa myös, että Läpileikkauksen ulkoasu poikkeaa muusta sivustosta paljon.

Ei muuta kuin tutustumaan, palautetta saa tästäkin antaa.

Aloita kierros »


jari jarmake (piste) com
  

Olen Twitterissä Valid XHTML 1.0 Transitional  Valid CSS!